Olin tuossa pari päivää sitten töissä, selvennykseksi vielä, että olen mielenterveyskuntoutuksella sijaisena ja apurina silloin kun on sairaslomia/koulutuksia tjsp vakkareilla ja tein siellä myös koko viime kesän töitä ja nautin koko ajasta koko sydämestäni, ja siellä ruokatunnilla sattui käteen MTkuntoutujille tarkoitettu lehti, Käsi kädessä. Selailin sitä siinä ja löysin jotain erittäin mielenkiintoista. Siinä oli artikkeli
Herkkyydestä. Luin koko tekstin silmät ammollaan ja tajusin jotain mieltäavartavaa.
Kuulun johonkin. Nämä kaikki mun tuntemukset ei ole pelkästään mun omaa luonnetta ja sen miinuspuolia vaan mun tunteille on ihan oma kategoriansa. Ja miten mielettömästi se helpotti! Tajusin, että en oo asioideni kanssa yksin, vaan ehkä on joitain muita jotka tuntee ihan täsmälleen samoin.
" Jokaisella ihmisellä on tunteita, ja menetykset ja vastoinkäymiset satuttavat kaikkia. Se ei ole samaa kuin herkkyys. Vain vähemmistö ihmisistä on herkkiä eli temperamentiltaan sensitiivisiä. Arviolta heitä on noin 15 prosenttia väestöstä. Herkkyys on synnynnäinen ominaisuus, joka on seurausta hermoston korkeasta reaktiivisuudesta."
Mä oon ollu koko elämäni hyvin herkkä ja sen vuoksi tuntenu oloni usein ulkopuoliseksi. Oon todella huono riitelemään, koska alan itkemään välittömästi, jos mua vihastuttaa. Mua voi alkaa itkettämään joskus jos mua vain jännittää! Esimerkiksi joskus koulussa jos piti pitää joku esitelmä, niin ensimmäinen tunne oli, että purskahdan itkuun.. Mulla on myös ollu aina järjettömän suuri empatiakyky, varsinkin pienempänä. Ensimmäisillä luokilla en voinu katsoa käsinpiirrettyjä piirrettyjä kun mun kävi niin sääliksi piirtäjiä, koska olivat nähneet mua viihdyttääkseen niin suureellista vaivaa. Itkin myös monesti iltaisin lumimyrskyillä, koska säälin pikkulintuja jotka joutuivat asumaan pienissä vaatimattomissa pesissään. Pidin myös hiljaisia hetkiä mielessäni autojen alle jääneiden eläinten vuoksi. Vanhemmiten empatiakykyni on karskistunut ja olen jollain tavalla pystynyt opettelemaan sen rajoittamista. Mutta vieläkin se on mittava. Pidän sitä kuitenkin enemmän positiivisena puolena kuin negatiivisena.
" Sensitiivisyys tunnistetaan yhtenä monista temperamenttipiirteistä, mutta herkän ihmisen kannalta se on niistä tärkein. Herkkä ihminen aistii ja havaitsee pienetkin yksityiskohdat ja saattaa jopa imeä toisten tunteet itseensä...... Moni herkkä ihminen tuntee erityisesti nuorena olonsa ulkopuoliseksi ja saattaa etsiä pitkään omaa paikkaansa yhteiskunnassa..... Erityisesti nuorina herkät ja luovat ihmiset tarvitsevat tukea. Herkkä ihminen voi kuitenkin kasvaa sisäisesti poikkeuksellisen vahvaksi ja on usein hyvin intuitiivinen ja valinnoissaan korkean eettinen..... Herkkyyteen liittyy alttius kuormittua helposti. Kuormittuminen voi ilmetä esimerkiksi väsymyksenä tai univaikeusina, usein molempina. Pahimmillaan kaikki tuntuu menevän pieleen, ajatus harhailee ja maailmakin voi aaltoilla silmissä. Samalla tunteet nousevat pintaan ja oma reaktiointikynnys madaltuu. Se, minkä yleensä pystyisi ohittamaan olankohautuksella, saattaa tuntua maailmanlopulta..... Herkkä ihminen voi kuitenkin olla hyvin tehokas kun löytää itselleen sopivat ympäristöt ja toimintatavat ja pääsee toteuttamaan itseään..... Monet herkät ihmiset ovat herkkiä myös itkemään. Kyyneleet eivät tarkoita, että toimintakyky olisi alentunut. Toisille voi kertoa, että kyyneleet ovat itselle luonnollisia tai poistua hetkeksi muualle itkemään."
Artikkelissa puhuttiin myös siitä, miten välttämätöntä yksinolo on herkille ihmisille. Muistan, kun pienenä menin koulumatkalla joskus istuskelemaan eräälle isolle kivelle metsään. Saatoin viihtyä siinä itsekseni jo jonkin tovin. Tarvitsin sitä kaiken kouluhulinan jälkeen, koska olin menossa uuteen hulinaan silloiseen päivähoitopaikkaani.
Välillä läheiseni voivat olla ihmetyksissä, koska eivät vain ymmärrä sitä, että ajattelen enemmän tunteella kuin järjellä ja sydämeni on joka asiassa mukana, ja siksi voin loukkaantua harmittomistakin kommenteista. Enkä siksi voi hyvällä sydämelläkään ymmärtää kylmiä ihmisiä, sekä niitä jotka voivat vahingoittaa jotain, mikä on viatonta, esim. lapsia tai eläimiä. Siihen suureellinen empatiakykynikään ei riitä. Mutta yleensä osaan hyvin asettautua toisten näkökulmaan ja voisin pitää sitä ehkä parhaimpana puolena itsestäni. Ehkä juuri siksi päädyin alalle, millä toiminkin.
Mutta! Jos riittäisi tämä itsetutkiskelu riittäisi nyt hetkeksi. Halusin vain jakaa ajatuksia asiasta, jos vaikka sattuisi, että joku on hämmennyksissä omista tuntemuksistaan ja saisi tästä samanlaista apua kuin itselleni sain.
